Arveluttaako arviointi?

Minua arveluttaa – välillä paljonkin. Luen arvioinneista kirjoitettuja ohjeistuksia ja pohdin, kuinka arvioisin toiminta-alueittain opiskelevaa oppilasta hänelle reilulla tavalla.

Mietin kulkeeko oppilaani oppiminen samassa, opetuksen vuosikellon tahdittamassa arviointirytmissä kuin oppiaineittain peruskoulua suorittavalla koulukaverillansa?

Etsin vastausta siihen, onko itsearviointi oppilaideni kohdalla aina edes mahdollista? Oman työskentelyni arviointi ei ole helppoa. Mutta mitä se olisi silloin, jos matkakumppaninani olisi lisäksi vaikea ymmärryksen alueen vamma?

Arvioimmeko riittävästi myös meidän aikuisten työskentelyä? Miksi oppilas on oppinut tai ei ole oppinut tavoittelemaansa asiaa? Mikä toiminnassa on tukenut oppimista? Entä onko oppimisen tiellä vielä siirrettävissä olevia esteitä, joiden päälle olemme ehkä unohtuneet istumaan liian pitkäksi aikaa.






Arvioimme sitä, mitä opetamme. Opetamme sitä, mikä on hojksiin tavoitteiksi kirjattu. Tämän työnrajauksen oivaltaminen antaa meille hallittavissa olevat raamit toteuttaa opetusta ja arviointia toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa.

Tavoitteet, opetus ja arviointi kulkevat tiiviisti yhdessä. Siksi arviointi voi olla yhtä onnistunutta kuin asettamamme tavoitteet ja niihin tähtäävä opetus. Tämä on innostavaa ja haastaa meitä panostamaan oppilaan oppimiseen tavoitejohtoisesti. Kuinka onnistuimme syksyllä kirjaamaan mitattavissa olevia, selkeitä, oppilaalle merkityksellisiä tavoitteita? Millä keinoin olemme varmistaneet, että syksyn mittaan huolella valmistuneet hojks -tavoitteet eivät ole unohtuneet salasanojen taakse, vaan ohjaavat opetuksen arkea ja arviointia läpi lukuvuoden?

Lisää aiheesta pohtimisen tueksi voit lukea täältä, täältä ja täältä.






Uuden vuoden alkaessa ajatelma ”älä katso taaksesi, et ole menossa siihen suuntaan.”  saa paljon somejakoja. Pätee ehkä oppimiseenkin, paitsi, että taakse katsominen auttaa arvioimaan tätä hetkeä ja suunnittelemaan tulevaa. Katson taakse arvioidessani oppilaan syksyistä oppimista ja toivon, että osaisin sen antaman tiedon varassa suunnitella tulevia oppimisen askeleita kohti hojksiin kirjattuja tavoitteita. Perheiden kanssa katsomme yhdessä elettyyn, jotta voisimme tukea lapsen toimintaa ja oppimista kaikkialla siellä, missä elämä tapahtuu.

Perinteinen jouluarviointi on vaihtunut monissa kouluissa alkuvuoden kokoaviin väli- ja itsearviointeihin. Näissä hetkissä harjoittelemme yhdessä tapahtuvaa taakse katsomisen taitoa. Meillä on luokissa myös oppilaita, jotka eivät arviointimielessä pysty tammikuun pakkasilla palaamaan syksyn tapahtumiin. Osalle edellisen tai saman päivän tapahtumat jäsentyvät nekin vain vahvojen tunnekokemusten kautta. Muistelun tukena tarvitaan ehkä vielä kuvat, videoklipit tai yhteisen kokemuksen jakanut lähimmäinen.

Onneksi meitä ohjeistetaan monipuoliseen arviointiin.  Katsomaan myös oppimisen hetkellä hädin tuskin varpaitamme pidemmälle. Tämä hetki on monelle toiminta-alueittain opetusta saavalle lapselle arvioinnin kannalta mahdollisuus.  Ei tarvitse muistaa hirveän vanhoja asioita, tai ymmärtää vielä tapahtumatonta tulevaisuutta. Tästä näkökulmasta on helpompi ymmärtää, että opetuksessa merkittävä osa arvioinnista tapahtuu oppimisen hetkellä, vuorovaikutuksessa. Kannustava palaute löytää perille jaetun huomion vahvistamisen myötä. Tässä kiireettömässä hetkessä kurkottelemme yhdessä kohti opittavaa asiaa, joka on ihan näkö- ja kosketusetäisyydellä. Turvallisessa kohtaamisessa myös korjaava palaute tukee oppimista. Yhdessä ei tarvitse pelätä kaatumista. Yhdessä eteenpäin kaatuminen voi paljastaa oppimisen esteen meille molemmille. Yhdessä myös nousemme vartalon mitan lähempänä tavoitetta. Tätä matkaa kannattaa toki dokumentoida oppimista ja alkuvuoden kokoavaa väliarviointia tukevasti. Näin myös toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa. Tästä voit tulostaa seurantalomakkeita arvioinnin avuksi.






Arviointikeskustelut pyörähtävät käyntiin vuoden ensimmäisillä viikoilla. Toiminta-alueittain järjestettyä opetusta antava opettaja saattaa kipuilla riittämättömyyden tunteessa yrittäessään yhdistää vuosikellon ohjeistaman oppilaan itsearvioinnin osaksi arviointikeskustelua. Itse + arviointi on kuitenkin vain menetelmä, jonka muoto tulisi määräytyä oppilaan kokonaistilanteesta käsin.

Tavoitejohtoisuus on sitä, että ymmärrämme valita sellaiset itsearvioinnin, vertaisarvioinnin ja arviointikeskustelun menetelmät sekä aikajanat, joissa oppilailla on mahdollisuus aidosti osallistua ja olla itsearvioijina. Eli toimia tilanteessa kognitiivisesti, kielellisesti, sosiaalisesti ja motorisesti oman toimintakykynsä puitteissa. Sopivien menetelmien valinnassa meitä voi auttaa lukuvuoden aikana luokassa suorittamamme jatkuva arviointi ja oppilaan toimintakyvyn tarkastelu. Molemmat näistä pohjautuvat hyvään ja usein moniammatilliseen oppilaan tuntemiseen.

Tavoitejohtoisen itsearvioinnin tarkoitus on opettaa oppilas lukemaan itseään, jotta hän voisi havaita: ”Osaan tällaisia upeita asioita”, sekä oivaltaa vielä piileviä, käyttämättömiä mahdollisuuksiaan: ”Toimimalla näin, voin oppia tämänkin haluamani asian”. Menetelmäjohtoisuudessa itsearvioinnista saatetaan taas tehdä oppilaan kokonaistilanteesta irrallinen itseisarvo. Menetelmäjohtoisessa työskentelyssä koulun käytänteet ja arviointikellon viisarit määrittävät ehkä myös oppilaalle valittavan arviointiajopelin, esteettömyyttä ajattelematta.

Aina kun arviointiin tai oppimiseen liittyvän keskustelun keskiössä on jotain muuta kuin arvioitavan oppilaan kokonaistilanne ja hänen oppimis- ja osallistumismahdollisuutensa, kolkutellaan eettisyyden raja-aitoja. Toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa olemme ehkä keskimääräistä enemmän etsijän ja ihmettelijän paikalla. Pohdimme lapsen todellista taitotasoa ja sitä vastaavien tavoitteiden, opetuksen ja arvioinnin oikein kohdistamista. Yritämme huolehtia siitä, että jättäisimme lapsen persoonan ja henkilökohtaiset ominaisuudet arviointimme ulkopuolelle. Kurkottelemme työksemme, jotta voisimme nähdä välillä massiivistenkin oppimisen esteiden takaa löytyvät oppimisen mahdollisuudet. Usein joudumme tekemään korjausliikkeitä. Juuri ihmettely ja korjausliikkeet ovat osoitus siitä, että haluamme toimia tavoitejohtoisesti. Tahtotilamme on pitää kaksin käsin oppilas moniammatillisen tavoite-, opetus- ja arviointikeskustelumme keskiössä. Näin annamme oppilaan oppimiselle ja samalla omalle ammatilliselle kasvullemme mahdollisuuden.






Tulevaisuuden tutkijat väläyttelevät meille asioita, joita emme voi tuskin kuvitellakaan. Silti eilisen ajatukset ovat tänään käsissämme. Eivät enää vain ajatuksen, vaan tahdon voimalla. Jotain asiaa on tahdottu niin paljon, että esteet sen ympäriltä on kaadettu yksi toisensa jälkeen. Monet näistä päivänvalon nähneista ajatuksista palvelevat toiminta-alueittain opetusta saavia lapsia ja nuoria päivittäin. Kiitollisena tästä kaikesta uskallan toivoa vielä yhtä.

Palauta mieliin tunnelma, joka lukuvuositodistusten jakohetkellä luokissa vallitsee. Oman nimen kuuleminen ja opettajan kohtaaminen hänen ojentaessaan tuon ehkä tunteitakin herättävän paperin omistajansa tutkittavaksi. Luokan aikuisten, vanhempien ja oppilaiden innostuneet ilmeet ja eleet. Tilanne ei menetä merkitystään peruskouluvuosien karttuessakaan. Ja kotipuolessa odottavat ehkä isovanhemmat, serkut, sisarukset, ystävät, joille omaa todistusta näytetään. Jos ei muusta, niin alkavan kesäloman riemusta.

Missä muodossa lapsi ymmärtää hänelle annettua palautetta? Tätä pohdintaa on viime vuodet käyty valtakunnallisen tason keskusteluissa, mediassa, opekokouksissa ja vanhempainilloissa kautta maan.  Sanallisen- ja numeroarvioinnin etuja on puntaroitu eessuntaas, yhteisenä pyrkimyksenä löytää sellaiset todistuksen arviointimuodot, jotka oppilasryhmiä parhaiten palvelevat.

Toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa on runsaasti oppilaita, joille kuvitamme kaiken käyttämämme opetusmateriaalin. Kuvitamme, jotta he voisivat ymmärtää, mistä opittavassa asiassa kulloinkin on kyse. Numerot ovat kivoja, sanat kauniita, mutta molemmat ilman kuvatukea vaikeasti ymmärrettäviä. On opettajia, jotka kuvittavat myös oppilaiden lukuvuositodistukset. Epävirallisena liitteenä virallisen, sanallisen todistuksen kylkeen.

Voisiko kuvallinen todistus saada ajan saatossa oman virallisen todistuspohjansa? Sillä tuon ihmeellisen lukuvuoden päättävän hetken jakavat kaikki peruskoulumme oppilaat.

Tästä löydät arvioinnin avuksi muokattavia pohjia ja hymiöitä.

Lyhennetty versio blogista on luettavissa täältä.

Entä oletko jo tutustunut Valterin sähköiseen artikkelikokoelmaan? Sieltä löydät myös toiminta-alueittain järjestettyyn opetukseen liittyvää luettavaa.

Hyvää alkavaa opetusvuotta 2019!

Merkityksellisiä kokosanoja

osa 3 pääotsikko

Toiminta-alueittain oppiva lapsi elää kanssamme kirjoitettujen sanojen maailmassa. Merkitykselliset sanat voivat olla siis merkityksellisiä myös kirjoitetussa muodossa. Toiminta-alueopetusta aloittelevan lapsen kohdalla olemme usein epävarmoja siitä, millaisia asioita lapsen on mahdollista peruskoulun aikana oppia. Epätietoisuudessa maltillisuus ja varman päälle pelaaminen kääntyvät kuitenkin usein lapsen oppimisen esteeksi. Tie oppimiseen kulkee vain mahdollisuus -nimisen oven avaamisen kautta. Toiminta-alueopetuksessa tuon oven avaamisessa tarvitaan usein aikuista. Astuessaan avatusta ovesta sisään, lapsi yllättää meidät oppimisellaan yhä uudelleen. Voimme tarjota hänelle merkityksellisiä sanoja kirjoitettuina kokosanoina ja edetä kokosanojen tunnistamisesta kohti lukutaitoa. Aika näyttää oppiiko lapsi lukemaan. Siksi etenemme askel ja ovi kerrallaan.

Blogin kolmannessa osassa tarjoan # 8 harjoitusvinkkiä lapselle merkityksellisten kokosanojen tunnistamisessa. Blogin ensimmäisessä (osa 1) ja toisessa osassa (osa 2), lapselle merkitykselliset sanat on metsästetty ja sitten otettu käyttöön arjen vuorovaikutustilanteissa.

 

1 otsikko

Tuttu näky on päiväkodin tai koulun naulakkopaikka toinen toistaan suloisimmilla tunnistekuvilla varustettuna. Lapsi löytää oman paikkansa, koska sitä koristaa kuva koppakuoriaisesta, lentokoneesta tai omasta ihanasta naamasta. Lukutaidottoman lapsen on näin helppo tunnistaa oma paikkansa tutun kuvan perusteella.

Toiminta-alueittain koulua käyvillä lapsilla ja nuorilla kuvat kulkevat usein läpi elämän kommunikoinnin ja (luokka)struktuurin mukana korvaten kirjoitettua kieltä. Kuva ja sana elävät rinta rinnan.

 

NIMETOma nimi löytyy toivottavasti jokaisen lapsen merkityksellisten sanojen listalta. Se on erityinen ja suorastaan pomppaa esiin muiden sanojen joukosta. Koulussa oppilaalla on oma pöytäpaikka, naulakkopaikka, käsipyyhepaikka ja ehkä muki juomista varten. Voisiko lapsi oppia tunnistamaan oman nimensä myös kirjoitettuna, jo kuvavihjettä ei olisi?

 

Onko lapsen koskaan todella tarvinnut kiinnittää huomiota kirjoitettuun sanaan, kun kuva on tarjonnut joka tilanteessa informaation nopeassa ja tutussa muodossa?

Toisin sanoen, tunnistaako lapsi sanaa, jos kuva otetaan pois?

Mitkä olisivat sellaisia merkityksellisiä kokosanoja, joiden tunnistaminen ilman kuvavihjettä kohottaisi lapsen elämänlaatua ja avaisi hänelle uusia mahdollisuuksien ovia osallistua aktiivisesti omaan elämäänsä?

 

kokosana esim 1

Kokosanojen ”lukemisessa” on kyse jo ennen peruslukutaitoa tapahtuvasta sanojen tunnistamisesta ”kuvina”. Toiminta-alueopetuksessa lapset oppivat lukutaidon hyvinkin yksilöllisin keinoin. Siksi meillä on monia lukemaan opettamisen menetelmiä (LUKIMAT).

Toiminta-alue opetuksessa kohtaamme päivän, jolloin meidän on moniammatillisesti valittava se ensimmäinen tai ne kymmenen ensimmäistä sanaa, jotka lapsi saa mahdollisuuden oppia tunnistamaan. Merkityksellisten kokosanojen metsästys tähtää käsinkosketeltavan hyödyllisiin ja motivoiviin ensiaskeliin lukemisen polulla. Lapselle, jolla on paljon oppimisen haasteita, annetaan mahdollisuus tunnistaa sanoja, joilla on merkitystä omassa arjessa toimimisen kannalta nyt ja aikuisiässä. Opittavia ja tunnistettavia sanoja ei siis tässä vaiheessa valita pituuden (yksi-, kaksi-, kolmitavuiset sanat) tai fonologisen tietoisuuden (riimit ym.) mukaan. Sen sijaan tehdään näkyväksi lapsen aktiivinen, yksilöllinen arki ja hänen siinä tarvitsemansa sanasto.

Merkityksellisten kokosanojen oppimisen rinnalla on fiksua tutustuttaa lapsi pikkuhiljaa kirjaimiin ja kirjainäännevastaavuuteen, sanojen alku- ja loppukirjaimiin, merkityksellisten kokosanojen tavuttamiseen sekä tavujen eli taputusten laskemiseen. Lapset yllättävät taidoillaan! Lapselle merkitykselliset kokosanat voidaan myöhemmässä vaiheessa sujauttaa ”liu’uttamiskoneeseen”, ja muodostaa tuttu sana äänne kerrallaan. Näin pikkuhiljaa siirretään lapsi kiinnittämään huomionsa kokosanan muodostamasta ”kuvasta” lukusuuntaan ja mahdolliseen lukutaitoon.

 

lukea valmis

Kiinnitä lapsen huomio alusta asti käsitteeseen lukea. Nyt tosiaan lapsi ”lukee” kirjoitettua kieltä, vaikka tosiasiallisesti kyse on kokosanan tunnistamisesta. En ole vielä törmännyt lapseen, joka ei olisi saanut lisämotivaatiota harjoitteluun ja hymyä kasvoilleen, kun hän on löytänyt kirjoitetun sanan ja kuulee tuon taianomaisen palautteen: Hyvä! Osasit lukea sanan kirjasto!

 

kokosanaarviointimalli

 

Sanojen harjoitteluun voi kehitellä kymmeniä ja kymmeniä mukavia pelejä sekä tehtäviä. On kuitenkin muistettava edetä vaihtelevista harjoituksista huolimatta sisällöllisesti hitaasti kiiruhtaen. Lisäämme sanoja niin, että ne ovat hallitusti lapsen ulottuvilla, löydettävissä ja käytettävissä (osa 2). Kevyt seurantalomake auttaa opettajaa oppimisen etenemisen seurannassa. Linkin tyhjän seurantalomakkeen tulostamiseen löydät täältä

 

 

ulosulos

 

Isot vai pienet kirjaimet? Molemmat, sillä elämme pienten ja isojen kirjaimien maailmassa. On vastakkaisia näkemyksiä siitä, pitäisikö erityisopetuksessa olevalle lapselle opettaa isot kirjaimet, pienet kirjaimet vai molemmat. Päätös täytyy tehdä lapsikohtaisesti ja perustellen, mutta suosittelen kokeilemaan merkityksellisten kokosanojen kohdalla molempia rinnan. Lapsi yllättää usein taidoillaan!

Koneella vai käsin kirjoitettuna? Molemmilla, sillä elämme maailmassa, jossa kirjoitetaan käsin ja koneella. Tietenkin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että valittava fontti on visuaalisesti selkeä, väri erottuu hyvin taustastaan ja kirjoitettu sana on lapsen näönkäyttöön nähden sopivan suuri. Merkityksellisten kokosanojen tunnistamista opeteltaessa käsialan, värin ja käytettävän paperin vaihtelevuus voi olla hyväkin asia. Näin varmistamme sen, että lapsen huomio sanaa oppiessa on itse sanassa, ei esimerkiksi kynän värissä tai revenneessä paperin kulmassa.

Työskentelystä tulee vielä kaksin verroin hauskempaa, kun lapsi pystyy motorisista vaikeuksista huolimatta tarttumaan sanaan. Voisiko sanan siis kiinnittää tarralla esimerkiksi puupalikkaan tai muuhun tarttumista helpottavaan apuvälineeseen?

 

OTSIKKO 2

Aikuisen ensimmäinen tehtävä on luopua kuvasta tarkkaan harkittujen sanojen kohdalla. Lapsella taas ensimmäinen tehtävä on kiinnostua ja huomata kirjoitettu sana. Kun aloitamme yhdestä sanasta, lapsi onnistuu aina:

KOTI VALMIS

Yhdellä sanalla aloittamista puoltaa se, että lapsi saa yhdistettyä mielessään kirjoitetun sanan ja aikuisen pyynnössä esiintyvän, itselleen ehkä uuden käsitteen  ”lukee”. Harjoittelua voi rikastuttaa lisäämällä pöydälle kirjoitetun, merkityksellisen kokosanan rinnalle kuvan. Nyt lapsen täytyy siis valita kirjoitettu sana kuvan sijasta.

yellow

 

Kun lapsi ymmärtää mitä häneltä odotetaan, voi merkityksellisten sanojen yhtäaikaista määrää lisätä kahteen, kolmeen … ja arkeen. 

 

TUOVIEKOLME

Toiminta-alueopetuksessa on arvioitava jokaisen oppilaan kohdalla yksilöllisesti, millaiset oppimistilanteet tukevat lasta tavoitteiden mukaisessa oppimisessa. Pulpetin äärellä tapahtuva harjoittelu on usein paikallaan uusien sanojen sisäänottovaiheessa. Toiminnallisuutta kannattaa lisätä aikaisessa vaiheessa, sillä lapsen on tarkoitus oppia tunnistamaan kirjoitettuja kokosanoja arjen aidoissa tilanteissa. Tilanteet rakennetaan tietenkin sen mukaan, mitä sanoja lapsi jo osaa tai on opettelemassa. Tässä joitakin toiminnallisia vinkkejä:

kokosanoja toiminnallisesti

Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö merkityksellisten kokosanojen harjoittelussa on tarpeen, sillä aidot, iloa ja motivaatiota tuovat arjen tilanteet tapahtuvat usein juuri kotioloissa.

 

YHDELLÄ KERTAA

Merkityksellisten kokosanojen harjoitteluun voi lisätä määrien ja yläluokkien harjoittelua lapsen taitotason mukaan. Tunnistamista on mielekästä harjoitella myös Liikkuvan koulun hengessä. Sanoja voi venytellä istuen, kurotella varpaillaan tai vaikkapa kiertoliikkeitä tehden. Motoriikkaa tukevia ja vahvistavia harjoittelumahdollisuuksia on lukemattomia! Toiminta-alueopetuksessa jokaisella lapsella on kuitenkin omat yksilölliset tarpeensa ja ehkä rajoitteitakin. Fysio-, toiminta- ja puheterapeuttien kanssa tehtävä luokkayhteistyö on luontevaa, kun opetus saa tiiviisti rinnalleen näitä kuntouttavan arjen elementtejä. 

ovi sanat

 

 

5 kokosanabingo otsikko

On eri asia yhdistää samanlaisia sanoja keskenään, kuin ymmärtää, mitä sanassa lukee. Siksi harjoitteluvaiheessa on tärkeää, että pelaamme peliä yhdessä lapsen kanssa. Kerromme tarvittaessa, mitä sanalapussa lukee, kuuntelemme lapsen vastauksia ja korjaamme kannustavasti. 

Kokosana -bingon pohjat löydät täältä. Bingoa voi pelata yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Selkeintä voi olla, että peli loppuu, kun Bingo-alusta on täynnä merkityksellisiä sanoja.

 

KIMLEIKKIOTSIKKO

Joillekin oppilaille KIM -leikin idean ymmärtäminen on helpompaa strukturoidulla pohjalla. Löydät pelialustan täältä. Kokosanoilla KIM -leikkiä pelataan kuten esineilläkin. Ensin luetaan sanat, yksi sana katoaa ja oppilaat miettivät, mikä sana puuttuu. Oikean vastauksen jälkeen piilossa ollut sana luetaan vielä yhdessä ääneen.

 

kysymysvastauspeliotsikkovalmis

Kysymys-vastaus -pelien pohjat löydät täältä. Peliä voi pelata usealla eri tavalla, aikuisen kanssa tai yhdessä toisen lapsen kanssa. Pelialusta muotoutuu usein yksilölliseksi, sillä sen täytyy sopia yhteen lapselle merkityksellisten sanojen kanssa. Perusidea on löytää omista merkityksellisistä sanoista kysymykseen sopiva vastaus. Pelilaudan kysymyksille löytyy vastine pelilaudalta. Lukutaitoinen lapsi tai aikuinen voi lukea kysymyskortit.

Pelilaudalla olevat lauseiden alut tukevat lausetasoista kommunikointia. Lausetasoisuus kommunikoinnissa taas tarkentaa omasta tahdosta, toiveista, tarpeista, tunteista ja havainnoista kertomista, jolloin väärinymmärretyksi tulemisen mahdollisuus pienenee. Peliin luonnollisesti otetaan mukaan lapsen käytössä oleva kommunikoinnin apuväline ja tuetaan lasta pelin lomassa (lausetasoisessa) kertomisessa.

 

merkitykselliset kokosanat kalenterin

”Kalenteri -ajattelu” auttaa meitä päättämään mitkä merkityksellisistä sanoista lapsen olisi kätevä oppia myös lukemaan eli tunnistamaan kokosanoina. Ajattele kohdelasta oman elämänsä aktiivisena toimijana muutaman vuoden ja muutaman kymmenenvuoden kuluttua. Ajattele hänelle oma kalenteri, jota kohdehenkilö käyttää aktiivisesti, sillä siihen on muiden (tai hänen itsensä) helppo kirjoittaa ILMAN KUVITUSTARVETTA hänelle merkitykselliset menot, harrastukset, paikat, ihmiset sekä loman ja arjen vaihtelu. Mitä merkityksellisiä kokosanoja kohdehenkilön kalenterista löytyisi?

Kalenterin voi tehdä monella eri tavalla. Tärkeää kuitenkin on se, että kalenteri tukee visuaalisesti merkityksellisten kokosanojen tunnistamista. Kalenteri on henkilökohtainen eli siinä ei ole juurikaan muuta tietoa kuin se, minkä kalenterin omistaja pystyy merkityksellisin kokosanoin ja/tai kuvin hallitsemaan.

Tästä pääset tulostamaan kalenterin kohdehenkilön käyttöön.

Toimiva vaihtoehto on myös ainakin iPadeihin saatavilla oleva suomalainen MOI -sovellus. Sovellukseen on kätevä kirjoittaa ja aikatauluttaa merkityksellisiä kokosanoja, nauhoittaa ääni ja lisätä (valo)kuvia tarvittaessa. Suosittelen!

 

 

puhekupla

Voiko puhumaton lapsi oppia tunnistamaan (lukemaan) merkityksellisiä kokosanoja?

Merkityksellisten kokosanojen opetteleminen on aina yksilöllinen matka. Lapsi, joka ei käytä puhuttua kieltä tarvitsee oman ainutlaatuisen reittinsä merkityksellisten kokosanojen tunnistamisessa, ja myöhemmin lukemaan oppimisessa. Ovi ei ole kuitenkaan liian raskas avattavaksi, ja vasta sisään astuessamme näemme, mihin polku meitä kuljettaa. Meidän moniammatillisten aikuisten on tehtävä oivaltavaa arjen yhteistyötä ja varmistettava se, että lapsi saa joillakin muilla keinoin kuin perinteisen puheen avulla osoitettua meille osaamisensa. Tässä pieni videon pätkä yhdestä mahdollisuudesta, silloin kun lukemaan opettelu on jo pidemmällä.

 

Kohti syksyn uusia alkuja,

nimmari