Arveluttaako arviointi?

Minua arveluttaa – välillä paljonkin. Luen arvioinneista kirjoitettuja ohjeistuksia ja pohdin, kuinka arvioisin toiminta-alueittain opiskelevaa oppilasta hänelle reilulla tavalla.

Mietin kulkeeko oppilaani oppiminen samassa, opetuksen vuosikellon tahdittamassa arviointirytmissä kuin oppiaineittain peruskoulua suorittavalla koulukaverillansa?

Etsin vastausta siihen, onko itsearviointi oppilaideni kohdalla aina edes mahdollista? Oman työskentelyni arviointi ei ole helppoa. Mutta mitä se olisi silloin, jos matkakumppaninani olisi lisäksi vaikea ymmärryksen alueen vamma?

Arvioimmeko riittävästi myös meidän aikuisten työskentelyä? Miksi oppilas on oppinut tai ei ole oppinut tavoittelemaansa asiaa? Mikä toiminnassa on tukenut oppimista? Entä onko oppimisen tiellä vielä siirrettävissä olevia esteitä, joiden päälle olemme ehkä unohtuneet istumaan liian pitkäksi aikaa.






Arvioimme sitä, mitä opetamme. Opetamme sitä, mikä on hojksiin tavoitteiksi kirjattu. Tämän työnrajauksen oivaltaminen antaa meille hallittavissa olevat raamit toteuttaa opetusta ja arviointia toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa.

Tavoitteet, opetus ja arviointi kulkevat tiiviisti yhdessä. Siksi arviointi voi olla yhtä onnistunutta kuin asettamamme tavoitteet ja niihin tähtäävä opetus. Tämä on innostavaa ja haastaa meitä panostamaan oppilaan oppimiseen tavoitejohtoisesti. Kuinka onnistuimme syksyllä kirjaamaan mitattavissa olevia, selkeitä, oppilaalle merkityksellisiä tavoitteita? Millä keinoin olemme varmistaneet, että syksyn mittaan huolella valmistuneet hojks -tavoitteet eivät ole unohtuneet salasanojen taakse, vaan ohjaavat opetuksen arkea ja arviointia läpi lukuvuoden?

Lisää aiheesta pohtimisen tueksi voit lukea täältä, täältä ja täältä.






Uuden vuoden alkaessa ajatelma ”älä katso taaksesi, et ole menossa siihen suuntaan.”  saa paljon somejakoja. Pätee ehkä oppimiseenkin, paitsi, että taakse katsominen auttaa arvioimaan tätä hetkeä ja suunnittelemaan tulevaa. Katson taakse arvioidessani oppilaan syksyistä oppimista ja toivon, että osaisin sen antaman tiedon varassa suunnitella tulevia oppimisen askeleita kohti hojksiin kirjattuja tavoitteita. Perheiden kanssa katsomme yhdessä elettyyn, jotta voisimme tukea lapsen toimintaa ja oppimista kaikkialla siellä, missä elämä tapahtuu.

Perinteinen jouluarviointi on vaihtunut monissa kouluissa alkuvuoden kokoaviin väli- ja itsearviointeihin. Näissä hetkissä harjoittelemme yhdessä tapahtuvaa taakse katsomisen taitoa. Meillä on luokissa myös oppilaita, jotka eivät arviointimielessä pysty tammikuun pakkasilla palaamaan syksyn tapahtumiin. Osalle edellisen tai saman päivän tapahtumat jäsentyvät nekin vain vahvojen tunnekokemusten kautta. Muistelun tukena tarvitaan ehkä vielä kuvat, videoklipit tai yhteisen kokemuksen jakanut lähimmäinen.

Onneksi meitä ohjeistetaan monipuoliseen arviointiin.  Katsomaan myös oppimisen hetkellä hädin tuskin varpaitamme pidemmälle. Tämä hetki on monelle toiminta-alueittain opetusta saavalle lapselle arvioinnin kannalta mahdollisuus.  Ei tarvitse muistaa hirveän vanhoja asioita, tai ymmärtää vielä tapahtumatonta tulevaisuutta. Tästä näkökulmasta on helpompi ymmärtää, että opetuksessa merkittävä osa arvioinnista tapahtuu oppimisen hetkellä, vuorovaikutuksessa. Kannustava palaute löytää perille jaetun huomion vahvistamisen myötä. Tässä kiireettömässä hetkessä kurkottelemme yhdessä kohti opittavaa asiaa, joka on ihan näkö- ja kosketusetäisyydellä. Turvallisessa kohtaamisessa myös korjaava palaute tukee oppimista. Yhdessä ei tarvitse pelätä kaatumista. Yhdessä eteenpäin kaatuminen voi paljastaa oppimisen esteen meille molemmille. Yhdessä myös nousemme vartalon mitan lähempänä tavoitetta. Tätä matkaa kannattaa toki dokumentoida oppimista ja alkuvuoden kokoavaa väliarviointia tukevasti. Näin myös toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa. Tästä voit tulostaa seurantalomakkeita arvioinnin avuksi.






Arviointikeskustelut pyörähtävät käyntiin vuoden ensimmäisillä viikoilla. Toiminta-alueittain järjestettyä opetusta antava opettaja saattaa kipuilla riittämättömyyden tunteessa yrittäessään yhdistää vuosikellon ohjeistaman oppilaan itsearvioinnin osaksi arviointikeskustelua. Itse + arviointi on kuitenkin vain menetelmä, jonka muoto tulisi määräytyä oppilaan kokonaistilanteesta käsin.

Tavoitejohtoisuus on sitä, että ymmärrämme valita sellaiset itsearvioinnin, vertaisarvioinnin ja arviointikeskustelun menetelmät sekä aikajanat, joissa oppilailla on mahdollisuus aidosti osallistua ja olla itsearvioijina. Eli toimia tilanteessa kognitiivisesti, kielellisesti, sosiaalisesti ja motorisesti oman toimintakykynsä puitteissa. Sopivien menetelmien valinnassa meitä voi auttaa lukuvuoden aikana luokassa suorittamamme jatkuva arviointi ja oppilaan toimintakyvyn tarkastelu. Molemmat näistä pohjautuvat hyvään ja usein moniammatilliseen oppilaan tuntemiseen.

Tavoitejohtoisen itsearvioinnin tarkoitus on opettaa oppilas lukemaan itseään, jotta hän voisi havaita: ”Osaan tällaisia upeita asioita”, sekä oivaltaa vielä piileviä, käyttämättömiä mahdollisuuksiaan: ”Toimimalla näin, voin oppia tämänkin haluamani asian”. Menetelmäjohtoisuudessa itsearvioinnista saatetaan taas tehdä oppilaan kokonaistilanteesta irrallinen itseisarvo. Menetelmäjohtoisessa työskentelyssä koulun käytänteet ja arviointikellon viisarit määrittävät ehkä myös oppilaalle valittavan arviointiajopelin, esteettömyyttä ajattelematta.

Aina kun arviointiin tai oppimiseen liittyvän keskustelun keskiössä on jotain muuta kuin arvioitavan oppilaan kokonaistilanne ja hänen oppimis- ja osallistumismahdollisuutensa, kolkutellaan eettisyyden raja-aitoja. Toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa olemme ehkä keskimääräistä enemmän etsijän ja ihmettelijän paikalla. Pohdimme lapsen todellista taitotasoa ja sitä vastaavien tavoitteiden, opetuksen ja arvioinnin oikein kohdistamista. Yritämme huolehtia siitä, että jättäisimme lapsen persoonan ja henkilökohtaiset ominaisuudet arviointimme ulkopuolelle. Kurkottelemme työksemme, jotta voisimme nähdä välillä massiivistenkin oppimisen esteiden takaa löytyvät oppimisen mahdollisuudet. Usein joudumme tekemään korjausliikkeitä. Juuri ihmettely ja korjausliikkeet ovat osoitus siitä, että haluamme toimia tavoitejohtoisesti. Tahtotilamme on pitää kaksin käsin oppilas moniammatillisen tavoite-, opetus- ja arviointikeskustelumme keskiössä. Näin annamme oppilaan oppimiselle ja samalla omalle ammatilliselle kasvullemme mahdollisuuden.






Tulevaisuuden tutkijat väläyttelevät meille asioita, joita emme voi tuskin kuvitellakaan. Silti eilisen ajatukset ovat tänään käsissämme. Eivät enää vain ajatuksen, vaan tahdon voimalla. Jotain asiaa on tahdottu niin paljon, että esteet sen ympäriltä on kaadettu yksi toisensa jälkeen. Monet näistä päivänvalon nähneista ajatuksista palvelevat toiminta-alueittain opetusta saavia lapsia ja nuoria päivittäin. Kiitollisena tästä kaikesta uskallan toivoa vielä yhtä.

Palauta mieliin tunnelma, joka lukuvuositodistusten jakohetkellä luokissa vallitsee. Oman nimen kuuleminen ja opettajan kohtaaminen hänen ojentaessaan tuon ehkä tunteitakin herättävän paperin omistajansa tutkittavaksi. Luokan aikuisten, vanhempien ja oppilaiden innostuneet ilmeet ja eleet. Tilanne ei menetä merkitystään peruskouluvuosien karttuessakaan. Ja kotipuolessa odottavat ehkä isovanhemmat, serkut, sisarukset, ystävät, joille omaa todistusta näytetään. Jos ei muusta, niin alkavan kesäloman riemusta.

Missä muodossa lapsi ymmärtää hänelle annettua palautetta? Tätä pohdintaa on viime vuodet käyty valtakunnallisen tason keskusteluissa, mediassa, opekokouksissa ja vanhempainilloissa kautta maan.  Sanallisen- ja numeroarvioinnin etuja on puntaroitu eessuntaas, yhteisenä pyrkimyksenä löytää sellaiset todistuksen arviointimuodot, jotka oppilasryhmiä parhaiten palvelevat.

Toiminta-alueittain järjestetyssä opetuksessa on runsaasti oppilaita, joille kuvitamme kaiken käyttämämme opetusmateriaalin. Kuvitamme, jotta he voisivat ymmärtää, mistä opittavassa asiassa kulloinkin on kyse. Numerot ovat kivoja, sanat kauniita, mutta molemmat ilman kuvatukea vaikeasti ymmärrettäviä. On opettajia, jotka kuvittavat myös oppilaiden lukuvuositodistukset. Epävirallisena liitteenä virallisen, sanallisen todistuksen kylkeen.

Voisiko kuvallinen todistus saada ajan saatossa oman virallisen todistuspohjansa? Sillä tuon ihmeellisen lukuvuoden päättävän hetken jakavat kaikki peruskoulumme oppilaat.

Tästä löydät arvioinnin avuksi muokattavia pohjia ja hymiöitä.

Lyhennetty versio blogista on luettavissa täältä.

Entä oletko jo tutustunut Valterin sähköiseen artikkelikokoelmaan? Sieltä löydät myös toiminta-alueittain järjestettyyn opetukseen liittyvää luettavaa.

Hyvää alkavaa opetusvuotta 2019!

Merkityksellisiä kokosanoja

osa 3 pääotsikko

Toiminta-alueittain oppiva lapsi elää kanssamme kirjoitettujen sanojen maailmassa. Merkitykselliset sanat voivat olla siis merkityksellisiä myös kirjoitetussa muodossa. Toiminta-alueopetusta aloittelevan lapsen kohdalla olemme usein epävarmoja siitä, millaisia asioita lapsen on mahdollista peruskoulun aikana oppia. Epätietoisuudessa maltillisuus ja varman päälle pelaaminen kääntyvät kuitenkin usein lapsen oppimisen esteeksi. Tie oppimiseen kulkee vain mahdollisuus -nimisen oven avaamisen kautta. Toiminta-alueopetuksessa tuon oven avaamisessa tarvitaan usein aikuista. Astuessaan avatusta ovesta sisään, lapsi yllättää meidät oppimisellaan yhä uudelleen. Voimme tarjota hänelle merkityksellisiä sanoja kirjoitettuina kokosanoina ja edetä kokosanojen tunnistamisesta kohti lukutaitoa. Aika näyttää oppiiko lapsi lukemaan. Siksi etenemme askel ja ovi kerrallaan.

Blogin kolmannessa osassa tarjoan # 8 harjoitusvinkkiä lapselle merkityksellisten kokosanojen tunnistamisessa. Blogin ensimmäisessä (osa 1) ja toisessa osassa (osa 2), lapselle merkitykselliset sanat on metsästetty ja sitten otettu käyttöön arjen vuorovaikutustilanteissa.

 

1 otsikko

Tuttu näky on päiväkodin tai koulun naulakkopaikka toinen toistaan suloisimmilla tunnistekuvilla varustettuna. Lapsi löytää oman paikkansa, koska sitä koristaa kuva koppakuoriaisesta, lentokoneesta tai omasta ihanasta naamasta. Lukutaidottoman lapsen on näin helppo tunnistaa oma paikkansa tutun kuvan perusteella.

Toiminta-alueittain koulua käyvillä lapsilla ja nuorilla kuvat kulkevat usein läpi elämän kommunikoinnin ja (luokka)struktuurin mukana korvaten kirjoitettua kieltä. Kuva ja sana elävät rinta rinnan.

 

NIMETOma nimi löytyy toivottavasti jokaisen lapsen merkityksellisten sanojen listalta. Se on erityinen ja suorastaan pomppaa esiin muiden sanojen joukosta. Koulussa oppilaalla on oma pöytäpaikka, naulakkopaikka, käsipyyhepaikka ja ehkä muki juomista varten. Voisiko lapsi oppia tunnistamaan oman nimensä myös kirjoitettuna, jo kuvavihjettä ei olisi?

 

Onko lapsen koskaan todella tarvinnut kiinnittää huomiota kirjoitettuun sanaan, kun kuva on tarjonnut joka tilanteessa informaation nopeassa ja tutussa muodossa?

Toisin sanoen, tunnistaako lapsi sanaa, jos kuva otetaan pois?

Mitkä olisivat sellaisia merkityksellisiä kokosanoja, joiden tunnistaminen ilman kuvavihjettä kohottaisi lapsen elämänlaatua ja avaisi hänelle uusia mahdollisuuksien ovia osallistua aktiivisesti omaan elämäänsä?

 

kokosana esim 1

Kokosanojen ”lukemisessa” on kyse jo ennen peruslukutaitoa tapahtuvasta sanojen tunnistamisesta ”kuvina”. Toiminta-alueopetuksessa lapset oppivat lukutaidon hyvinkin yksilöllisin keinoin. Siksi meillä on monia lukemaan opettamisen menetelmiä (LUKIMAT).

Toiminta-alue opetuksessa kohtaamme päivän, jolloin meidän on moniammatillisesti valittava se ensimmäinen tai ne kymmenen ensimmäistä sanaa, jotka lapsi saa mahdollisuuden oppia tunnistamaan. Merkityksellisten kokosanojen metsästys tähtää käsinkosketeltavan hyödyllisiin ja motivoiviin ensiaskeliin lukemisen polulla. Lapselle, jolla on paljon oppimisen haasteita, annetaan mahdollisuus tunnistaa sanoja, joilla on merkitystä omassa arjessa toimimisen kannalta nyt ja aikuisiässä. Opittavia ja tunnistettavia sanoja ei siis tässä vaiheessa valita pituuden (yksi-, kaksi-, kolmitavuiset sanat) tai fonologisen tietoisuuden (riimit ym.) mukaan. Sen sijaan tehdään näkyväksi lapsen aktiivinen, yksilöllinen arki ja hänen siinä tarvitsemansa sanasto.

Merkityksellisten kokosanojen oppimisen rinnalla on fiksua tutustuttaa lapsi pikkuhiljaa kirjaimiin ja kirjainäännevastaavuuteen, sanojen alku- ja loppukirjaimiin, merkityksellisten kokosanojen tavuttamiseen sekä tavujen eli taputusten laskemiseen. Lapset yllättävät taidoillaan! Lapselle merkitykselliset kokosanat voidaan myöhemmässä vaiheessa sujauttaa ”liu’uttamiskoneeseen”, ja muodostaa tuttu sana äänne kerrallaan. Näin pikkuhiljaa siirretään lapsi kiinnittämään huomionsa kokosanan muodostamasta ”kuvasta” lukusuuntaan ja mahdolliseen lukutaitoon.

 

lukea valmis

Kiinnitä lapsen huomio alusta asti käsitteeseen lukea. Nyt tosiaan lapsi ”lukee” kirjoitettua kieltä, vaikka tosiasiallisesti kyse on kokosanan tunnistamisesta. En ole vielä törmännyt lapseen, joka ei olisi saanut lisämotivaatiota harjoitteluun ja hymyä kasvoilleen, kun hän on löytänyt kirjoitetun sanan ja kuulee tuon taianomaisen palautteen: Hyvä! Osasit lukea sanan kirjasto!

 

kokosanaarviointimalli

 

Sanojen harjoitteluun voi kehitellä kymmeniä ja kymmeniä mukavia pelejä sekä tehtäviä. On kuitenkin muistettava edetä vaihtelevista harjoituksista huolimatta sisällöllisesti hitaasti kiiruhtaen. Lisäämme sanoja niin, että ne ovat hallitusti lapsen ulottuvilla, löydettävissä ja käytettävissä (osa 2). Kevyt seurantalomake auttaa opettajaa oppimisen etenemisen seurannassa. Linkin tyhjän seurantalomakkeen tulostamiseen löydät täältä

 

 

ulosulos

 

Isot vai pienet kirjaimet? Molemmat, sillä elämme pienten ja isojen kirjaimien maailmassa. On vastakkaisia näkemyksiä siitä, pitäisikö erityisopetuksessa olevalle lapselle opettaa isot kirjaimet, pienet kirjaimet vai molemmat. Päätös täytyy tehdä lapsikohtaisesti ja perustellen, mutta suosittelen kokeilemaan merkityksellisten kokosanojen kohdalla molempia rinnan. Lapsi yllättää usein taidoillaan!

Koneella vai käsin kirjoitettuna? Molemmilla, sillä elämme maailmassa, jossa kirjoitetaan käsin ja koneella. Tietenkin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että valittava fontti on visuaalisesti selkeä, väri erottuu hyvin taustastaan ja kirjoitettu sana on lapsen näönkäyttöön nähden sopivan suuri. Merkityksellisten kokosanojen tunnistamista opeteltaessa käsialan, värin ja käytettävän paperin vaihtelevuus voi olla hyväkin asia. Näin varmistamme sen, että lapsen huomio sanaa oppiessa on itse sanassa, ei esimerkiksi kynän värissä tai revenneessä paperin kulmassa.

Työskentelystä tulee vielä kaksin verroin hauskempaa, kun lapsi pystyy motorisista vaikeuksista huolimatta tarttumaan sanaan. Voisiko sanan siis kiinnittää tarralla esimerkiksi puupalikkaan tai muuhun tarttumista helpottavaan apuvälineeseen?

 

OTSIKKO 2

Aikuisen ensimmäinen tehtävä on luopua kuvasta tarkkaan harkittujen sanojen kohdalla. Lapsella taas ensimmäinen tehtävä on kiinnostua ja huomata kirjoitettu sana. Kun aloitamme yhdestä sanasta, lapsi onnistuu aina:

KOTI VALMIS

Yhdellä sanalla aloittamista puoltaa se, että lapsi saa yhdistettyä mielessään kirjoitetun sanan ja aikuisen pyynnössä esiintyvän, itselleen ehkä uuden käsitteen  ”lukee”. Harjoittelua voi rikastuttaa lisäämällä pöydälle kirjoitetun, merkityksellisen kokosanan rinnalle kuvan. Nyt lapsen täytyy siis valita kirjoitettu sana kuvan sijasta.

yellow

 

Kun lapsi ymmärtää mitä häneltä odotetaan, voi merkityksellisten sanojen yhtäaikaista määrää lisätä kahteen, kolmeen … ja arkeen. 

 

TUOVIEKOLME

Toiminta-alueopetuksessa on arvioitava jokaisen oppilaan kohdalla yksilöllisesti, millaiset oppimistilanteet tukevat lasta tavoitteiden mukaisessa oppimisessa. Pulpetin äärellä tapahtuva harjoittelu on usein paikallaan uusien sanojen sisäänottovaiheessa. Toiminnallisuutta kannattaa lisätä aikaisessa vaiheessa, sillä lapsen on tarkoitus oppia tunnistamaan kirjoitettuja kokosanoja arjen aidoissa tilanteissa. Tilanteet rakennetaan tietenkin sen mukaan, mitä sanoja lapsi jo osaa tai on opettelemassa. Tässä joitakin toiminnallisia vinkkejä:

kokosanoja toiminnallisesti

Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö merkityksellisten kokosanojen harjoittelussa on tarpeen, sillä aidot, iloa ja motivaatiota tuovat arjen tilanteet tapahtuvat usein juuri kotioloissa.

 

YHDELLÄ KERTAA

Merkityksellisten kokosanojen harjoitteluun voi lisätä määrien ja yläluokkien harjoittelua lapsen taitotason mukaan. Tunnistamista on mielekästä harjoitella myös Liikkuvan koulun hengessä. Sanoja voi venytellä istuen, kurotella varpaillaan tai vaikkapa kiertoliikkeitä tehden. Motoriikkaa tukevia ja vahvistavia harjoittelumahdollisuuksia on lukemattomia! Toiminta-alueopetuksessa jokaisella lapsella on kuitenkin omat yksilölliset tarpeensa ja ehkä rajoitteitakin. Fysio-, toiminta- ja puheterapeuttien kanssa tehtävä luokkayhteistyö on luontevaa, kun opetus saa tiiviisti rinnalleen näitä kuntouttavan arjen elementtejä. 

ovi sanat

 

 

5 kokosanabingo otsikko

On eri asia yhdistää samanlaisia sanoja keskenään, kuin ymmärtää, mitä sanassa lukee. Siksi harjoitteluvaiheessa on tärkeää, että pelaamme peliä yhdessä lapsen kanssa. Kerromme tarvittaessa, mitä sanalapussa lukee, kuuntelemme lapsen vastauksia ja korjaamme kannustavasti. 

Kokosana -bingon pohjat löydät täältä. Bingoa voi pelata yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Selkeintä voi olla, että peli loppuu, kun Bingo-alusta on täynnä merkityksellisiä sanoja.

 

KIMLEIKKIOTSIKKO

Joillekin oppilaille KIM -leikin idean ymmärtäminen on helpompaa strukturoidulla pohjalla. Löydät pelialustan täältä. Kokosanoilla KIM -leikkiä pelataan kuten esineilläkin. Ensin luetaan sanat, yksi sana katoaa ja oppilaat miettivät, mikä sana puuttuu. Oikean vastauksen jälkeen piilossa ollut sana luetaan vielä yhdessä ääneen.

 

kysymysvastauspeliotsikkovalmis

Kysymys-vastaus -pelien pohjat löydät täältä. Peliä voi pelata usealla eri tavalla, aikuisen kanssa tai yhdessä toisen lapsen kanssa. Pelialusta muotoutuu usein yksilölliseksi, sillä sen täytyy sopia yhteen lapselle merkityksellisten sanojen kanssa. Perusidea on löytää omista merkityksellisistä sanoista kysymykseen sopiva vastaus. Pelilaudan kysymyksille löytyy vastine pelilaudalta. Lukutaitoinen lapsi tai aikuinen voi lukea kysymyskortit.

Pelilaudalla olevat lauseiden alut tukevat lausetasoista kommunikointia. Lausetasoisuus kommunikoinnissa taas tarkentaa omasta tahdosta, toiveista, tarpeista, tunteista ja havainnoista kertomista, jolloin väärinymmärretyksi tulemisen mahdollisuus pienenee. Peliin luonnollisesti otetaan mukaan lapsen käytössä oleva kommunikoinnin apuväline ja tuetaan lasta pelin lomassa (lausetasoisessa) kertomisessa.

 

merkitykselliset kokosanat kalenterin

”Kalenteri -ajattelu” auttaa meitä päättämään mitkä merkityksellisistä sanoista lapsen olisi kätevä oppia myös lukemaan eli tunnistamaan kokosanoina. Ajattele kohdelasta oman elämänsä aktiivisena toimijana muutaman vuoden ja muutaman kymmenenvuoden kuluttua. Ajattele hänelle oma kalenteri, jota kohdehenkilö käyttää aktiivisesti, sillä siihen on muiden (tai hänen itsensä) helppo kirjoittaa ILMAN KUVITUSTARVETTA hänelle merkitykselliset menot, harrastukset, paikat, ihmiset sekä loman ja arjen vaihtelu. Mitä merkityksellisiä kokosanoja kohdehenkilön kalenterista löytyisi?

Kalenterin voi tehdä monella eri tavalla. Tärkeää kuitenkin on se, että kalenteri tukee visuaalisesti merkityksellisten kokosanojen tunnistamista. Kalenteri on henkilökohtainen eli siinä ei ole juurikaan muuta tietoa kuin se, minkä kalenterin omistaja pystyy merkityksellisin kokosanoin ja/tai kuvin hallitsemaan.

Tästä pääset tulostamaan kalenterin kohdehenkilön käyttöön.

Toimiva vaihtoehto on myös ainakin iPadeihin saatavilla oleva suomalainen MOI -sovellus. Sovellukseen on kätevä kirjoittaa ja aikatauluttaa merkityksellisiä kokosanoja, nauhoittaa ääni ja lisätä (valo)kuvia tarvittaessa. Suosittelen!

 

 

puhekupla

Voiko puhumaton lapsi oppia tunnistamaan (lukemaan) merkityksellisiä kokosanoja?

Merkityksellisten kokosanojen opetteleminen on aina yksilöllinen matka. Lapsi, joka ei käytä puhuttua kieltä tarvitsee oman ainutlaatuisen reittinsä merkityksellisten kokosanojen tunnistamisessa, ja myöhemmin lukemaan oppimisessa. Ovi ei ole kuitenkaan liian raskas avattavaksi, ja vasta sisään astuessamme näemme, mihin polku meitä kuljettaa. Meidän moniammatillisten aikuisten on tehtävä oivaltavaa arjen yhteistyötä ja varmistettava se, että lapsi saa joillakin muilla keinoin kuin perinteisen puheen avulla osoitettua meille osaamisensa. Tässä pieni videon pätkä yhdestä mahdollisuudesta, silloin kun lukemaan opettelu on jo pidemmällä.

 

Kohti syksyn uusia alkuja,

nimmari

 

Merkityksellisten sanojen metsästys (osa 2)

 

kansi v

Lapsella on tarve ilmaista itseään yllättävinkin menetelmin, jos sanoja, viittomia, kuvia tai painikkeita ei ole käytössä. Puro löytää aina reittinsä. Ja niin myös puhumattoman lapsen ilmaisutulva etsii tapansa ja kuulijansa, tarpeen tullen haastavinkin keinoin. Vierelläkulkijoina voimme tehdä lapsen vuorovaikutusyrityksiin liittyviä havaintoja, ja hienovaraisesti ohjata lasta niin, että hän pääsee päämääräänsä vaivattomammin. Voimme pohtia:

 

korpattu

 

Joskus lapsen halu kommunikoida on kuitenkin ehtinyt kuivua kosteaksi notkoksi. Silloin lapsella ei ole virtaavan puron kaltaisia voimia vuorovaikutukseen lähiympäristönsä kanssa. Tällöin meidän on houkuteltava lapsi vuorovaikutukseen ja kertomiseen. Muokattava tilaa sille, että myös tällä lapsella on oikeus, mahdollisuus –  ja lopulta halu oppia kertomaan omaa tarinaansa ympäristölleen. 

 

joki 3

 

Sillä jokaisella lapsella toiminta-alueopetuksessa on oma yksilöllinen kieli- ja vuorovaikutuspolku löydettävänään. Suomen yleiskielessä on satatuhatta keskeistä sanaa, mutta niiden joukosta emme lapselle merkityksellisiä sanoja välttämättä löydä. Merkityksellisten sanojen metsästys auttaa meitä tunnistamaan ne sanat, jotka lapsi tarvitsee arjessaan tässä ja nyt.

msm täytetty valmis

Merkityksellisten sanojen metsästys – pohjan voit tulostaa tästä.

 

Tunnistamisen jälkeen meidän on huolehdittava siitä, että lapselle merkityksellisistä sanoista tulee luonnollinen osa hänen omaa arkista ja aktiivista toimintaansa kaikissa elinympäristöissään. Tämä on mahdollista, kun varmistamme, että lapselle merkitykselliset sanat ovat toiminnallisesti ja monipuolisesti lapsen saatavilla ja osana hänen arkeaan.

Tässä blogin toisessa osassa on # 7 näkökulmaa siihen, kuinka voimme varmistaa, että itseään ilmaiseva lapsi saa mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa merkitykselliset sanat matkaoppaanaan. Kolmiosaisen blogin johdanto-osan löydät täältä.

 

H1v

 

Kokoamme lapselle merkitykselliset sanat yhdessä perheen ja lapsen kanssa. Kyse on ainutlaatuisesta tarvesanastosta, joka rikastuu vähitellen, kun oivallamme uusia sanatarpeita lapsen vuorovaikutusyrityksissä ja arjen tilanteissa. Lista ei lasta itsessään auta, jos sanat eivät ole myös lapsen ulottuvilla. Olemmeko huolehtineet siitä, että merkitykselliset sanat löytyvät lapsen sanavarastosta, kuvista, kansiosta, tableteista, viittomista, esineistä tai painikkeista?

 

h2valmiss

 

Puheterapeutin asiantuntemus on korvaamaton, kun valitsemme lapselle sopivaa kommunikaatiomenetelmää. Onnistunut menetelmävalinta ja puheterapeutin viikottainen tuki eivät silti takaa sitä, että lapsella on myös arjessa käytettävissään ne merkitykselliset sanat, joita hän tarvitsee pystyäkseen vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa.

Me arjen ihmiset näytämme lapselle kuvia tai viitomme, mutta saako lapsi mahdollisuuden myös itse käyttää näitä keinoja tahdon, toiveiden, tunteiden ja havaintojen kertomiseen?  

Opettajan pedagogisena tehtävänä onkin rakentaa lapsen kouluarki siten, että lapsella on riittävästi ja aitoja harjoittelumahdollisuuksia sanojen käytön harjoitteluun. Hyvin rakennetussa arjessa lapsen kommunikaatiomenetelmä on sisällöllisesti ja toiminnallisesti käyttövalmiina aina siellä missä lapsikin on.

 

H3

 

Joskus olemme huolehtineet siitä, että sanat ovat lapsen ulottuvilla ja teoriassa myös käytettävissä, mutta entä löydettävissä? Lapsen passiivinen suhtautuminen tai turhautuminen vuorovaikutusyrityksissä voi kertoa siitä, että olemme antaneet uutta sanastoa lapsen omaksuttavaksi liikaa, liian nopeasti ja liian monessa eri muodossa. Lapsi ei yksinkertaisesti pysty hyödyntämään ulottuvillaan ja käytettävissään olevia sanoja.

Tarvitsemme siis johdonmukaisuutta ja hitaasti kiiruhtamisen taitoa. Vuorovaikutustaitojen alkumetreillä epäjohdonmukainen toimintamme saattaa aiheuttaa lapselle epätietoisuutta siitä, mitä häneltä vuorovaikutustilanteissa sanojen suhteen odotamme. Meidän on annettava lapselle myös aikaa ja harjoitusta esimerkiksi kuvaerotteluun. Olemme onnistuneet silloin, kun lapsi on halukas kommunikoimaan, ja pystyy aktiivisesti sekä riittävää hallinnantunnetta kokien käyttämään painikkeita, viittomia, laitteita tai kuvakansioita osana arjessa tapahtuvaa ilmaisuaan.

 

h4

 

Sanojen käyttö arjessa ei ole yksilösuoritusta vaan vuorovaikutuksessa tapahtuvaa ilmaisua. Aikuisina roolimme kommunikaation oppimisen mahdollistajina onkin valtava. Olemme vastuussa oikeasta ja riittävästä sanasisällöstä, harjoittelutilanteiden luomisesta ja spontaanien tilanteiden hyödyntämisestä. Olemme myös malli, rohkaisija ja mahdollistaja lapsen hakeutuessa vuorovaikutukseen luokan ja koulun muiden lasten kanssa. Näissä tilanteissa meiltä vaaditaan erityistä taitoa antaa tilaa lasten aloitteille ja tarinoille. Olemme kuin venyvää liimaa, joka ei ole osa keskustelua vaan ainoastaan taustalla tukea antava tekijä kahden tai useamman keskustelijan kohtaamiselle.

 

h5v

 

Vuorovaikutustaidoissaan hitaasti kiiruhtava lapsi vahvistaa puronuomaansa, kun sanojen käytön rinnalla opetamme vuorovaikutuksen perustaitoja.

Perustaitoja ovat pysähtyminen kuuntelemaan ohjeita ja kaverin tarinointia, odottaminen, ryhmässä puheenvuoron pyytäminen, ehdottaminen, kysymykseen vastaaminen ja oman, mieltä askarruttavan kysymyksen esittäminen.

Toiminta-alueopetuksessa oleva lapsi tarvitsee vuorovaikutuksen perustaitojen oppimisen tueksi usein lukuisia toistoja, sosiaalisia kuvatarinoita sekä harkitusti annettuja kuvallisia, fyysisiä ja kielellisiä vihjeitä.

Usein taitojen harjoittelu tapahtuu arjen aidoissa tilanteissa. Toiminta-alueopetuksessa oleva lapsi voi kouluympäristössä oppia mm. viittaamaan muiden lasten tavoin. Viittaamalla lapsi saa paitsi puheenvuoron, myös myönteisen huomion sekä onnistumisen kokemuksen paikkaan ja aikaan sopivasta toiminnastaan. Vuorovaikutuksen perustaidot ovat kuin turvallinen takapiha. Sen sisällä lapsella on tilaa sekä työrauha harjoitella itselleen merkityksellisistä asioista jakamista ja kerronnan keinoin omaan elämään vaikuttamista.

 

ryhmis

Tästä voit tulostaa vuorovaikutuksen perustaitojen harjoitteluun odota -kuvia ja ensinsitten -kortin isoille ja pienille kuville.

Ensin- sitten -korttia voit käyttää yksinkertaisena sopimuskorttina, kun lapsi pyytää jotain, ja haluat kertoa, että ”ok, mutta ensin tehdään…”. Kortti toimii myös motivaatio- ja muistutuskorttina. Käytä sitä silloin, kun lapsen on vaikea muistaa, mitä seuraavaksi tapahtuu, hän ei malta odottaa, keskittyä tai etenee muusta syystä tehtävässä tai vuorovaikutuksessa jonkin tärkeän välivaiheen ohi.

 

 

h6

Toiminta-alueopetuksen lapsilla oppimista ja käsitteiden muistista hakemista vaikeuttavat yksilölliset aivovammat. Ne tuovat tullessaan erilaisia kuntoutuksellisia tarpeita ja näkökulmia oppimiseen. Yhteistä meille kaikille on kuitenkin se, että meillä on aivojen plastisiteetin ansiosta mahdollisuus oppia. Meillä kaikilla on myös omat merkitykselliset sanamme, joita tarvitsemme arjessa päivittäin. On lapsen oppimisen polut millaisia vain, merkityksellisten sanojen tunnistaminen, kesyttäminen ja monipuolisesti arkikäyttöön ottaminen tuottavat lapselle valtavan hyödyn oman elämänsä aktiivisena toimijana.

Kielen ja vuorovaikutuksen opettelussa konkreetit asiat on helpoin oppia. Vahvimman palautteen lapsi saa usein pyydettyään jotakin. Yhden sanan/kuvan/viittoman pyynnöstä voimme edetä pikku hiljaa lausetason vuorovaikutukseen:

HALUTA JÄÄTELÖ

”Minä haluan jätskin.”  ”Minä haluan pallon.”  ”Minä haluan kuunnella musiikkia.”

Alkumetreiltä voimme passiivisesti kuljettaa kuvailevia määreitä ja käsitteitä lapsen oppimisen rinnalla, vaikka lapsi itse ei vielä kuvailevaan kommunikointiin aktiivisesti osallistukaan. Tällaisia sanoja ovat mm. määrät, värit, muodot, viikonpäivät ja kokoa ilmaisevat käsitteet. Vuorovaikutustaitojen vahvistuessa käsitteet ovat tulleet lapselle jo pikkuhiljaa tutuiksi. Siksi ne ovat myös aktiiviseen käyttöön otettaessa nopeammin omaksuttavissa.

 

ISO JÄÄTELÖ

”Minä haluan ison jätskin.”  ”Minä haluan monta palloa.”  ”Minä haluan kuunnella musiikkia yksin.”

Kuvailevaa kieltä kesyttävän lapsen yhä laajentuvat merkitykselliset sanalistat alkavat muodostaa jossain vaiheessa selkeitä ylä- ja alakäsiteryhmiä sekä synonyymien ilotulistusta. Vuorovaikutteinen kommunikointi edellyttää lapselta yhä enemmän muistista hakemista ja oikeiden sanavalintojen tekemistä. Halutun käsitteen mieleen palauttamista voimme tukea semanttisia- eli merkitykseen liittyviä mielleyhtymiä tietoisesti rakentamalla.

semanttinentuki

 

Merkityksellisten sanojen haltuunottoa voimme vahvistaa sisällyttämällä lapselle merkityksellisiä käsitteitä kaikkeen toiminta-alueopetukseen, myös oppilaan lajittelu-, luokittelu-, lasku-, hieno- ja karkeamotorisiin tehtäviin. Kieli- ja kommunikaatiotaidot saavat harjoitusta aina, kun merkitykselliset sanat ovat lapsen ulottuvilla, käytettävissä ja löydettävissä. Aika-ajoin meidän on hyvä pysähtyä miettimään, olemmeko jättäneet lapsen ensisijaisen kommunikaatiomenetelmän merkityksellisine sanoineen ”hyllylle”? Silloinkin, kun se tosiasiallisesti voisi olla osana lapsen tehtävään liittyvää ilmaisua, muun oppimisen ja oppimiseen liittyvän materiaalin rinnalla.

 

 

H7

 

Lapsen merkityksellisten sanojen lista uudistuu paitsi oppimisen, myös lapsen kasvuun liittyvien elämänmuutoksien myötä. Kehitys- tai muusta vammasta huolimatta ekaluokkalaisen harrastukset, menot, mieltymykset ja hygieniasta huolehtimiseen liittyvät asiat ovat erilaisia kuin kuudes- tai ysiluokkalaisen nuoren vastaavat asiat.

Merkitykselliset sanat ovat hyvä työskentelymuoto pohtia yhdessä perheen sekä muiden kuntoutukseen ja kasvatukseen osallistuvien henkilöiden kanssa, kuinka tuemme lapsen lapsuutta, lapsen nuoreksi kasvamista tai nuoren aikuistumista. Onko lapsella tai nuorella käytössään ikäkauttaan tukevia merkityksellisiä sanoja? Merkityksellisten sanojen metsästys on onnistunut, kun sanojen omistajalla on myös vuorovaikutuksen tasolla riittävä hallinnantunne omasta elämästään.

 

 

merkityksellisiä kokosanoja

Kolmannessa osassa merkitykselliset sanat saavat kirjoitetun muodon.  Mitä hyötyä kirjoitettujen sanojen tunnistamisesta toiminta-alueittain oppivalle lapselle on? Ja kuinka merkityksellisiä kokosanoja voi kouluarjessa harjoitella?

 

Auringon paistetta,

NIMMARI

 

vaativa logo

Ps. Oph:n rahoittama Vaativan erityisen tuen Vatti K2O koulutus Oulussa alkaa syksyllä 2017. Seuraa Vaativan erityisen tuen Facebook -sivuja paikkasi varmistamiseksi. Lisätietoa uudessa e-Erika -lehdessä

Merkityksellisten sanojen metsästys

 

 

osa-1

 

Toiminta-alueopetuksessa haluamme opettaa lapselle asioita, jotka ovat merkityksellisiä hänen elämässään nyt ja tulevaisuudessa. Taito viestiä itselle tärkeistä asioista on meille jokaiselle ohittamaton jo ensi parkaisusta aina elämänkaaren toiseen ääripäähän asti. Viestiminen mahdollistaa osaltaan kokemuksen paitsi kuulluksi tulemisesta myös siitä, että saan tuntea olevani tärkeä, hyväksytty ja taitava ollessani toisen ihmisen lähellä.

 

ensimmaista-kohdetta-ei-valita-v

Maailma on täynnä sanoja. Ja samalla opettajan maailma on pullollaan toinen toistaan vakuuttavampia kommunikaatio- ja lukemaan opettamisen menetelmiä. Runsaudenpulan keskellä huomiomme kohde on helposti menetelmän valinnassa. Pohdimme moniammatillisesti pitäisikö lapselle tarjota kieltä laminoituina kuvina, viittomina vai kenties rautaisiin kuoriin käärittynä? Avaisimmeko kirjoitetun kielen yksi- ja kaksitavuisilla sanoilla, kirjain-äännevastaavuudella, liu’uttamalla, värein vai taputuksin rytmitettynä? Nämä ovat tärkeitä päätöksiä, mutta jättävät helposti jälkeensä hieman eksyneen olon.  Ensimmäistä kohdetta kun ei koskaan tulisi valita. Se annetaan.

 

näetkö minut.jpg

 

Kommunikoinnin ja sanojen tunnistamisen opettaminen on opettajan työssä verrattain helppoa, jos vain tiedämme mistä lähdemme liikkeelle. Meidän ei tulisi aluksi miettiä miten vaan kuka ja mitä. Maailma on täynnä sanoja, mutta kukaan meistä ei tarvitse niitä kaikkia. Luokkamme on täynnä oppilaita, mutta osaammeko asettua yhden lapsen rinnalle kerrallaan, ja katsella hänen kanssaan millainen ainutlaatuinen sanojen maailma kasvaa hänen elämänpolkunsa ympärillä?

Voimme jopa pysähtyä ja pohtia, mitä sanoja meidän tulisi opettaa lapselle, ja silti sortua erityispedagogisiin arvauksiin. Tällöin yritämme itse sanoittaa ja arvottaa asioita, joita oppilaan elämänkuvassa näemme. Sen sijaan meidän tulisi päästä ikään kuin tuon kuvan sisälle, kuuloetäisyydelle. Vain näin saamme selville kuinka lapsi ja hänen perheensä arvottavat ja nimeävät omaan elämäänsä liittyviä asioita. Vain näin kiinnitämme huomiomme oleelliseen emmekä asioihin, joilla on perheelle yhtä vähän merkitystä kuin kuvaan vahingossa päätyneellä ohikulkijalla. Kyse on merkityksellisten sanojen metsästyksestä.

 

tarkea-ja-hyvaksytty

Työväline ”Merkityksellisten sanojen metsästys” syntyi vuosia sitten käytännön tarpeesta. Koin, että olimme menetelmällisesti hyvin varustautuneet, mutta toimintamme oli silti kuin tehtäväksi annetun tulipalon tehotonta sammuttamista –  oikeat työvälineet käsissä, mutta silmät ja korvat suljettuina. Silloin kun lapsella itsellään ei vielä ole kieltä kertoa hänelle merkityksellisistä sanoista, perheen antama apu näiden sanojen tunnistamisessa ja oikein nimeämisessä on korvaamaton. Haluamme varmistaa, että lapsi saa mahdollisuuden oppia käyttämään, lukemaan (tunnistamaan) ja ehkä kirjoittamaan sanoja, joilla on hänelle erityistä merkitystä. Nämä ovat sanoja, jotka ovat usein läsnä arjessa, tai joista on hyvä osata muuten kertoa. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi tykkäämiset, tekemiset, pelot, allergiat, odotukset, viikoittaiset harrastukset ja tärkeät henkilöt omassa elämässä.

Kuuloetäisyydelle pääseminen on erityisen tärkeää silloin, kun lapsella on puheen- tai luetun ymmärtämisen pulmia, esimerkiksi vaikean kehitysvamman tai autismin tuomien haasteiden vuoksi. Pyydä perhettä kirjaamisvaiheessa kiinnittämään erityistä huomiota siihen, mitä sanaa lapselle ja lapsen kanssa kustakin nimettävästä asiasta arjessa käytetään. Onko isoäiti mummi, mummo vai fammu?  Mennäänkö ulos vai pihalle? Vessaan vai pissalle? Syödäänkö lättyjä vai lettuja? Oppimisen varhaisessa vaiheessa oikein nimetty sana nopeuttaa lasta sanan toiminnallisessa ymmärtämisessä ja haltuunotossa. Näiden onnistumisen kokemusten siivittämänä yhteinen ja yksiselitteinen kieli vahvistaa välillisesti myös lapsen kokemusta siitä, että hän on taitava, tärkeä ja hyväksytty omassa yhteisössään. Listan ei tarvitse olla täydellinen, sillä se rikastuu matkan varrella lapsen kasvaessa.

sydän sininen.jpg

Merkityksellisten sanojen metsästys on mukavaa puuhaa, ja perheen kanssa tehtävää yhteistyötä parhaimmillaan. Saalistettu sanalista on kuitenkin tarpeeton, kunnes varmistamme, että merkityksellisistä sanoista tulee luonnollinen osa lapsen omaa arkista ja aktiivista toimintaa ympäristöstä riippumatta. Tämä on mahdollista, kun viemme kerätyn tiedon toiminnallisesti ja monipuolisesti lapsen arkeen. Metsästys jatkuu näissä merkeissä blogin toisessa osassa.

 

jippii-v