Opettajan toiminta HOJKS- työskentelyssä on toistuvaa valintojen tekemistä. Valinnan kohde on aina näkökulma. Valittu näkökulma taas asettaa rajat huomiokyvyllemme ja lopulta huomiomme kohde paljastuu kirjatuissa HOJKS-tavoitteissa.

Näkökulman valinta vaikuttaa jo HOJKSin lähtökuopissa. Oppilas saa sen mukaista opetusta millaisena hänet ja hänen mahdollisuutensa oppia näemme. Henkilökeskeisen näkökulman tietoinen valitseminen on pysähtymistä lapsen elämänlaadun kannalta olennaisten kysymysten äärelle. Opettajalle tämä merkitsee nelinkertaista pysähtymistä:

Mutta ensin on

Moniammatillisessa HOJKS -työskentelyssä opettajalla on kirjaamisvastuu, mutta myös vuorovaikutusvastuu.  Vuorovaikutusvastuu on velvollisuutta ja samalla mahdollisuutta tarjota HOJKS -palaverissa tilaa sellaiselle keskustelulle, jota pitää päämäärän kannalta tärkeänä. Päämäärä on näkökulmavalinta, jonka suhteen opettaja on tehnyt tietoisen tai tiedostamattoman valinnan. Tämä valinta ohjaa opettajaa vuorovaikutusvastuun toteuttamisessa. Henkilökeskeisessä HOJKS -työskentelyssä tietoinen valinta kohdistuu oppilaan elämänlaadun kannalta merkityksellisten oppimistavoitteiden löytämiseen ja sen pohtimiseen, kuinka näistä tavoitteista on mahdollista tehdä arjen tason taitoja.

Opettaja ei suinkaan jää tyhjiöön, vaikka päättäisikin vältellä oppimistavoitteiden asettelussa erityispedagogisia arvauksia ja tavoitteita, jotka palvelevat lähinnä (koulu)systeemiä. Oppilas ja hänen elämänsä kannalta merkitykselliset tavoitteet ovat valmiita löydettäviksi. Tietoinen näkökulman valinta ja siinä pysyminen mahdollistavat sen, että seuraava vastaus on aina yhden kysymyksen päässä. Vähitellen HOJKS -lomakkeesta alkaa kysymys kerrallaan piirtyä lapsen näköinen kokonaisuus.

Eri (koulu)vaiheissa tarvitaan erilaisia kysymyksiä. Kysymykset antavat tilaa kertomiselle, mutta eivät pakota siihen. Moniammatilliselle luottamuksen ja hallinnantunteen rakentamiselle onkin annettava toistuvasti, ja erityisesti muutos- ja nivelvaiheissa tilaa. Vanhempia ei ehkä kiinnosta, mitä opettaja erityispedagogisesti tietää, ennen kuin he saavat kokemuksen siitä, että opettaja myös välittää. Välittämistä voi osoittaa antamalla tilaa lapsen ja perheen kannalta merkityksellisille kysymyksille, ja pitämällä huolta siitä, että luottamusta tunnusteleva vastauskin saa riittävän tilan tulla kuulluksi.

Hyviä kysymyksiä on paljon, ja niiden merkitys painottuu elämänkaaren eri vaiheissa . Mitä opettaja valitseekin kysyä, tärkeää on samalla myös kuunnella. Unelmien ja pelkojen kertominen on usein vaikeaa, silloinkin kun siihen olisi annettu pohtimista tukeva työväline. Pitkän aikavälin tavoitteiden näkökulmasta onkin hyvä harjautua kuuntelemaan vastauksiin kätkeytyvät unelmat ja pelot. Yhtä tärkeää on tarkistaa se, että on ymmärtänyt vanhempien tai lapsen kertoman oikein. Käyty keskustelu voisi kuulostaa vaikkapa tältä:

Vanhempi: ”En mä oikein tiedä, mutta olishan se kauheeta, jos Jermulla ei isonakaan oo mitään tietoa viikkonsa kulusta, tai keinoa kertoa omista toiveista vaikka viikonlopun suhteen.”

Opettaja: ”Eli ajatus, siitä, että Jermulla ei olisi mahdollisuutta hahmottaa viikkonsa kulkua, eikä osallistua sen suunnitteluun, on asia, jota kohti ette halua kulkea, jos se vain olis mahdollista. Ymmärsinkö oikein?”

Vanhempi: ”Joo, just niin.”

Opettaja: Samalla, kun me päätetään ottaa askeleita poispäin peloista, me voidaan samalla ottaa selkeitä askeleita kohti unelmia. Jos tämä pelottava tai ainakin ei toivottu tulevaisuudenkuva käännetään haaveeksi, millainen se silloin olisi?

Vanhempi: Olishan se ihanaa, jos Jermu pystyis jotenkin itse varmistamaan, minä päivänä on partio tai uinti, ja pystyisi kertoa, että haluaiskin  lauantaina vaikka mummalle käymään.”

Lyhyen aikavälin tavoitteiden kannalta kuuntele, minkä asian pitäisi muuttua tai mihin pitäisi tarttua, jotta ensimmäinen tai seuraava askel kohti unelmaa tai poispäin peloista toteutuisi. Kuuntelemisen lisäksi tarvitaan yhdessä pohtimista eli tietoista viipymistä asian äärellä.

Henkilökeskeinen suunnittelu tukee ajatusta siitä, että oppilas ei ole useinkaan ainoa henkilö, jonka täytyy oppia uusia asioita. Sen sijaan ensimmäinen askel kohti oppimista saattaakin kohdistua johonkin uuteen taitoon tai rutiinimuutokseen, joka meidän ympärillä olevien tulee oppia tai toteuttaa. Kyse on tilan raivaamisesta uusille oppimismahdollisuuksille.  Arki ja siinä tarvittavat taidot on ikään kuin ajateltava uudelleen jokaisen osalta. Henkilökeskeinen suunnittelu tarjoaa ajattelun työvälineitä, joiden avulla on helpompi havaita muutosta vaativat asiat. Moniammatillisessa pohdinnassa voivat auttaa mm. seuraavat ajattelun työvälineet:

HYVÄ PÄIVÄ – HUONO PÄIVÄ

TOIMII – EI TOIMI

Kokemukseni mukaan perheelle ja mahdollisuuksien mukaan muillekin HOJKSiin osallistuville on hyvä antaa jo ennen yhteistä tapaamista ”HOJKS -luonnos”. Luonnosvaiheessa voi paperilla olla tavoitteiden osalta enemmän kysymyksiä ja pohdittavia asioita kuin vastauksia. HOJKS -luonnokseen etukäteen tutustuminen antaa erityisesti perheelle tilaa pohtia ja osallistua yhteiseen keskusteluun. On hyvä muistaa, että moniammatillisissa palavereissa ainoastaan perhe edustaa omaa elämäänsä, kun me muut kannamme tilanteeseen ja tilanteesta pois vain omat ammatilliset roolimme.

HOJKS -lomakkeen kirjaamisessa näkyy se, mitä on kysytty ja kuultu. Toiminta-alueittain rakennettava HOJKS on kattava mahdollisuus tukea lasta kohti toivottua tulevaisuutta.  Elämää varten opitut taidot tapahtuvat usein samanaikaisesti mm. fyysisessä toiminnassa, oivaltamisessa sekä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. OPSin on hyvä antaa ohjata keskustelua, sillä arjen tason todellisuus on jossain määrin mahdollista saada näkyväksi tarkastelemalla rinnakkain viittä toiminta-aluetta. Tavoitteiden kirjaamisen ohella, opettaja voi kirjata pohdinnat siitä, millä menetelmillä ja toimintamalleilla tavoitteeseen pyritään. Menetelmien ja toimintamallien tulisi nousta aina tavoitteista käsin.

OPS 2016 nosti kaikkien peruskoululaisten opetukseen asioita, jotka ovat olleet jo pitkään olennainen osa toiminta-alueopetusta.  Oppilas on mahdollista nähdä aktiivisena toimijana ja vuorovaikutuksessa oppivana yksilönä. Painopiste on tavoitejohtoisuudessa ja elämänkaariajattelussa. Samalla oppilas on osana ympäröivää yhteiskuntaa ja taidot, joita hän oppii ovat elämää varten. Jokaisella oppilaalla on oma taustansa ja paikkansa tulevaisuudessa. Siksi oppimisprosessi ei ole kaikille sama. Samoin kysymykset, jotka vievät merkityksellisten tavoitteiden äärelle vaihtelevat oppilaasta ja oppilaan elämänvaiheesta riippuen. Alla on suuri joukko kysymyksiä, jotka voivat osaltaan tukea moniammatillista matkaa oppilaalle merkityksellisten tavoitteiden, menetelmien ja toimintamallien löytymisessä.

Millaisia hieno- ja karkeamotorisia perusliikunta- ja välinetaitoja Jermu tarvitsee, jotta hän pystyisi osallistumaan toiveidensa mukaisesti elinympäristönsä toimintaan, peleihin sekä leikkeihin aiempaa paremmin?

Ovatko Jermun liikeradat, asennot ja tasapaino sellaiset, että motorinen toimintakyky säilyy elämänlaatua tukevana ja riittävänä kasvuun liittyvistä kehonmuutoksista huolimatta? Miten varmistamme tämän arjen tasolla?

Miten Jermun tämänhetkiset hieno- ja karkeamotoriset (väline)taidot tukevat häntä itsensä huolehtimisessa sekä arjen päivittäisissä tilanteissa nyt ja lähitulevaisuudessa? Missä motoriikkaan liittyvissä asioissa Jermu tarvitsee apua nyt? Miten mahdollisuutta (osittaiseen) osallistumiseen voitaisiin lisätä?

Mistä liikkumisen muodosta Jermu pitää? Voisiko siitä tulla hänelle elämänpituinen, elämänlaatua ylläpitävä harrastus? Onko Jermulla tai koko perheellä jokin harrastus, johon osallistuakseen Jermun olisi opittava perusliikunta- ja välinetaitoja lisää? Miten näitä taitoja voidaan koulussa Jermulle opettaa?

Mitä tapahtuu käytännön tasolla, jos todella uskomme, että Jermulla on asiaa ja meidän tehtävämme on varmistaa Jermun kuulluksi tuleminen tahdon, toiveiden, tarpeiden, havaintojen ja tunteiden kertojana? 

Onko Jermulla tarvittavat kommunikaatiotaidot, kommunikaatiotuki ja -välineet elinpiirinsä vuorovaikutustilanteisiin? Onko hänellä tarpeeksi ja säännöllisesti tilanteita, joissa harjoitella uusia sekä hyödyntää jo olemassa olevia kommunikaatiotaitoja?

Millainen on muutos Jermun elämässä, kun opetus keskittyy Jermun kannalta merkityksellisten sanojen tunnistamiseen, nimeämiseen ja toiminnalliseen opetteluun? Missä tilanteissa Jermu tarvitsee elämänpiiriinsä kuuluvia merkityksellisiä sanoja? Kuinka saisimme nämä sanat toiminnan tasolla myös Jermun ulottuville?

Onko tarpeen vahvistaa Jermun suun motoriikan valmiuksia osana kommunikaatiotaitoja? Mikä vaikutus suun motoriikan vahvistamisella on Jermulle merkityksellisiin taitoihin ja sen kautta elämänlaatuun?

Mikä tällä hetkellä rajoittaa Jermun kommunikaatiotaitojen oppimista? Mitä taitoja Jermun tai meidän tulisi oppia, jotta mikään muutettavissa oleva asia ei olisi Jermun kehityksen esteenä? 

Miten Jermu voi olla aktiivinen ja osallistuva henkilö elinympäristönsä merkityksellisissä tilanteissa, ja voiko hän edelleen kehittää omia kykyjään? Mitä nämä merkitykselliset tilanteet Jermun elämän kohdalla nyt ja lähitulevaisuudessa ovat?

Saako Jermu olla vammastaan huolimatta lapsi? Saako Jermu valmiuksia kasvaa nuoreksi? Ja sitten kun Jermu on jo nuori: Tuemmeko Jermun kasvua kohti aikuisuutta? Kuinka sen teemme?

Mitä taitoja Jermun tulisi osata voidakseen osallistua elinpiirinsä iänmukaiseen toimintaan? Miten muutamme omaa, Jermun tai kouluryhmän toimintaa niin, että Jermun osallistuminen yhteiseen toimintaan voisi lisääntyä?

Millaisia taitoja (ja tukea) Jermu tarvitsee, kyetäkseen hankkimaan ja ylläpitämään itselleen merkityksellisiä ihmissuhteita? Mitä ystävyys voisi toiminnan tasolla Jermun kohdalla olla? Millaisia oppimismahdollisuuksia luomme Jermulle kaverisuhteiden harjoittelemiseen?

Millaisia vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja Jermu tarvitsee itselleen merkityksellisissä tilanteissa sekä paikoissa? Onko jokin tilanne tai paikka, johon Jermu ei vielä pysty täysipainoisesti osallistumaan puutteellisten sosiaalisten taitojen vuoksi? Mitä nämä taidot ovat?

Onko Jermu saanut perehtyä itselleen ymmärrettävällä tavalla, mitä häneltä odotetaan kussakin sosiaalisessa tilanteessa – niissäkin, joita pidämme helposti itsestään selvinä? Kuinka voimme Jermua edelleen tukea sosiaalisesti vaativissa tilanteissa?

Osaako Jermu hakeutua yksinäisyyteen, rentoutua ja taas palata virkistyneenä sosiaalisiin tilanteisiin? Tiedämmekö kuinka Jermu rentoutuu parhaiten? Onko Jermulla mahdollisuus opetella rentoutumisen taitoa?

Kuinka Jermun aistit ja aisti-integraatio tukevat tai rajoittavat hänen arkeaan ja oppimistaan? Millaisia taitoja, aistiharjoituksia ja tiedollista ymmärrystä Jermu tarvitsee itsensä ja elinympäristönsä hahmottamiseen ja hallintaan? Mitä uutta meidän on oivallettava ja tehtävä, että pystymme tukemaan Jermun oppimista?

Onko Jermulla riittävästi sellaisia taitoja, tietoa ja syy-seuraussuhteen ymmärrystä, jotka tuovat rohkeutta olla aktiivinen toimija omassa elinympäristössään? Millaisista apuvälineistä Jermu hyötyisi? Tarvitseeko Jermu tukea esinepysyvyyden oivaltamiseen? Ymmärtääkö Jermu arjessa usein käytettävien käsitteiden merkityksen? Pystyykö hän itse käyttämään käsitteitä ja yläkäsitteitä, joilla kuvata, luokitella tai järjestellä havaintojaan sekä kokemaansa?

Onko Jermulla riittävä hallinnan tunne itseään koskevista asioista? Hetki-, päivä-, viikko-, kuukausi-, vuosi- ja tulevaisuustasolla? Onko Jermulla mahdollisuus osallistua oman elämänsä suunnitteluun? Millaisista apuvälineistä Jermu hyötyisi? 

Millaisiin itseensä kohdistuviin päätöksiin Jermu saa mahdollisuuden osallistua? Onko Jermulle annettu mahdollisuuksia itseään koskevan päätöksenteon harjoitteluun? Millaisia valinnan tekemistä tukevia apuvälineitä Jermu tarvitsee pystyäkseen mahdollisimman itsenäiseen päätöksentekoon?

Tunnistaako Jermu oman nimensä ja sen kirjoitusasun? Osaako hän kirjoittaa oman nimensä? Mitkä muut asiat, paikat ja ihmiset Jermun elämässä ovat hyödyllisiä tunnistaa kokosanoina, ja mikä on tämän taidon vaikutus Jermun elämänlaatuun? Kuinka kokosanojen tunnistamista voidaan laajemmin hyödyntää toiminnallisena taitona Jermun arjessa? Olisiko Jermulla mahdollisuus oppia tunnistamaan aakkoset tai jopa oppia lukemaan? Mikä merkitys lukutaidolla olisi Jermun elämänlaatuun?

Ymmärtääkö Jermu arjessa käyttämiämme lukumääristä kertovia käsitteitä? Mitä käsitteitä hän toistuvasti arjessa itse tarvitsee tullakseen paremmin ymmärretyksi? Onko Jermulla matemaattisia vahvuusalueita, joita hän pystyy hyödyntämään arjessaan? Onko hänellä mahdollisuus toiminnallisesti hyödyntää matemaattisia taitojaan arjen eri tilanteissa? Millaista voisi olla Jermulle hyödyllinen ”arkimatikka” arjen ympäristöissä nyt ja tulevaisuudessa?

Onko Jermulla täysipainoinen mahdollisuus osallistua kouluyhteisönsä ja elinympäristönsä elämään ja toimintaan? Mitä taitoja Jermulle tulisi opettaa, jotta osallistumisen esteet ylitetään? Mitä taitoja meidän muiden olisi ensin opittava? Millaisia ympäristö- ja rutiinimuutoksia arkeen olisi tehtävä?

Onko Jermulle annettu mahdollisuus säännölliseen vessassa käyntiin ja kuivaksi oppimiseen? Osaako Jermu kertoa vessahädästään? Onko Jermulle annettu mahdollisuus, tilaa ja pitkäjänteisesti aikaa oppia syömään monipuolisesti? Tapahtuuko harjoittelu Jermun kannalta emotionaalisesti turvallisessa tilanteessa? Mikä olisi seuraava askel kohti iänmukaista ruokailua? Osaako Jermu pukea ja riisua itse? 

Hyödynnetäänkö arjessa osittaisen osallistumisen taitoa? Kokeeko Jermu olevansa taitava ja hyväksytty omassa elinympäristössään, vaikka tarvitseekin suoriutumiseensa apua? 

Mitkä taidot ja asiat ovat Jermulle tärkeitä? Onko Jermulla mahdollisuuksia harjoitella ja sisällyttää elämäänsä itselleen tärkeitä asioita?

Entä minkälaisia taitoja ja millaista tukea Jermu tarvitsee, jotta arki olisi turvallista? Kuinka koulussa voidaan tukea Jermua itsestä huolehtimisen taidoissa? Mitä nämä taidot Jermun kohdalla ovat?

Millaisia muutoksia arjen totuttuihin toimintamalleihin on tehtävä, jotta tuetaan Jermun nuoreksi ja nuoren aikuiseksi kasvamista? Millaisia uusia päivittäisen elämän taitoja Jermu tarvitsee seuraavassa elämänkaaren vaiheessaan?

Usein työntekijäpainotteisissa tapaamisissa vain lapsi ja perhe pystyvät kertomaan halutun sisällön sekä suunnan silloin, kun päämääränä on löytää toivottua tulevaisuutta tukevat tavoitteet. Opettaja, terapeutit ja ohjaajat pystyvät tukemaan perhettä pohdinnoissa, sekä kertomaan, millaisia päivä-, viikko-, ja lukuvuosietappeja yhteisellä tavoitematkalla voidaan tavoitella. Yhdessä voidaan myös miettiä, mitä taitoja ja apuvälineitä retkireppuun tulisi matkanvarrella pakata, sekä millainen matkaseura ja -maisemat tukisivat haluttuun tavoitteeseen pääsemisessä. Hyvän suunnitelman jälkeen merkitystä on sillä, mitä käytännön tasolla lapsen elämässä tapahtuu. Henkilökeskeinen HOJKS -työskentely onkin jatkuvaa valintojen tekemistä, joka saa tietoisesti jatkua arkea elettäessä.